Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Nukkis-Ystävät joulupuuhissa

Nukkis-ystävät kokoontuivat vielä viimeisen kerran tänä vuonna vajaan kymmenen näpertelijän voimin. Teemana oli jouluinen Fimo-askartelu, ja swappikin järjestettiin. Joulupaperiin oli kääritty muun muassa tällaisia aarteita: 




Auliksen tekemä torikoju vaihtoi arvonnalla omistajaa ja pääsi uuteen kotiinsa Minnan luokse. 


Kun päästiin ihan asiaankin, alkoi minikokoisia jouluherkkuja syntyä samaa tahtia kuin sitä isompaa sorttia kului. Pipari- ja torttuleipureita oli joukossamme monta, ja osa uskaltautui jopa kinkunpaistoon. 




Kiitos tästä mineilyvuodesta! Ensi vuonna jatketaan, pieniä suuria suunnitelmia on jo punottu... 


maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulukuu - Himmeli, jouluswap



Himmelit koristivat monen nukkekotia tänä jouluna. Viime kerhokerralla askartelimme himmeleitä. Himmelin teko oli hauskaa, jouluista puuhaa. Ruohon korret olivat kyllin ohuita himmelin tekoon, lisäksi piti olla ohuen ohut neula langan pujottamiseen. Pidemmät korret olivat 2,5 cm ja lyhyet 1 cm.  Väritön kynsilakka on oiva apuväline, jos korsi rikkoutuu ja tarvitset ”liimaa” paikkaamiseen. Tässä YouTube-videossa perusohje himmelin tekoon.
Jouluisia ihania swap-lahjoja

Vuoden aikana olemme taas oppineet antoisista askarteluhetkistä ja nauttineet mukavasta harrastusseurasta. Kiitos kaikille.
Tapaamme su 26.1.2014 Tiffany-töiden merkeissä. 
Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta 2014!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukuu - Tähtien tuiketta

Nukkekotikerhon tontut kokoontuivat tänään pikkujouluilemaan paperitähtien ja kahvipurkkien merkeissä.  Tähti osoittautui yksinkertaisesta muodostaan huolimatta suhteellisen haastavaksi, mutta selvisimme haasteesta kunnialla! 


Swappikin järjestettiin jouluhengessä - alla sen runsasta satoa. 






Salaperäistä joulunodotusta kaikille...! 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011