sunnuntai 11. elokuuta 2019

Heinäkuun punontapäivä

 Heinäkuussa kokoonnuimme kerhoilemaan ex-tempore, ja aiheena oli korituolien punonta.
 Joskus voi aloittaa vähän helpommasta.
Kesän herkkuja!

Kesäkuun nukkekurssi

Kesäkuussa Nukkis-Ystävillä oli nukkekurssi.

Ensin tehtiin silmämunia. Näitä tuli aika reilusti!

Seuraavaksi muotoiltiin päät. Ihania tyyppejä menossa uuniin!

Uunista osat siirtyivät maalaukseen.

Vielä kasattiin kaverit ja laitettiin hiukset. Kotiin tehtäväksi jäivät vartalon täytteet ja vaatteet.



torstai 9. toukokuuta 2019

Toukokuun kerho II - kukkia ja näyttelyn suunnittelua

Kerhoillaan 15.5.2019 ke klo 17:30 alkaen

Askarrellaan 
kukkia, puita ja pensaita
sekä
suunnitellaan näyttelyä


Tehdään kukkia yhteiselle viheralueella, ja omille puutarhapalstoille.

Mukaan 
- liimaa, paperia, kukkalävistimiä, päällystettyä rautalankaa, sakset, pinsetit

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Toukokuun kerho - Matkalaukkuja

SU 5.5.19, klo 14:00=> 
kerhon aiheena on 
MATKALAUKKU
Ja monta hienoa laukkua valmistui.
Katsotaan ohjetta kirjasta Retroa nukkekotiin.
(Kuva ko. kirjasta)

MUKAAN:
 perusaskarteluvälineet
2 tulitikku askia 
maalia 
kangasta
nahkaa
tuikkukippo/alumiiniteippiä
virkkaus-/bunkalankaa
siemenhelmiä pari kpl
pahvia 
rautalankaa n.1mm paksua
sivuleikkurit

TERVETULOA!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Huhtikuun kerho torstaina 11.4. -Kanoja

Huhtikuun kerhossa huovutellaan kanoja.
Torstaina 11.4.19
Klo 17:30
Tarvikkeet kerholla.
Tervetuloa!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Maaliskuun kerhossa 24.3 kuumailmapalloja

Maaliskuun kerhossa 
SU 24.3.19, alk. klo 14:00
tehdään kuumailmapalloja.

Lisäksi jatketaan näyttelyn suunnittelu ja yhteisalueen rakentelua.


Kuumailmapalloihin tarvitaan
- jätesäkki suojaamaan pöytää
- liisteriä ja sivellin
- sanomalehtipaperia
- muoviastia jonka päälle pallon saa kuivumaan
- Minna tuo kuumailmapallon runkoja, tai pallon voi liisteröitä ilmapallon + kertakäyttömukin  päälle





Näyttelyn yhteisalueen rakentaminen etenee hiljalleen.







lauantai 9. helmikuuta 2019

Helmikuun kerho 10.2.19
Tikkaita, jakkaroita ja suunnittelua

Helmikuun kerhossa 
SU 10.2.19, alk. klo 14:00
jatketaan näyttelyn suunnitelua,
Suunnitelun lisäksi voi jatkaa 
oman puutarhansa ja/tai yhteisalueen rakentelua.
Tai:
Kuva kirjasta: Retroa nukkekotiin/Maria M
Jos näyttely tai muu projektisi tarvitsee 
tikkaita tai keittiöjakkaroita
 niin tehdään porukalla sellaisia.
Kuva kirjasta: Retroa nukkekotiin/Maria M 
Pirkolla on paperipäällysteistä rautalankaa tarvittaessa kaikille.

+Puutikkuja yms, liimaa ja sivuleikkurit puutikkaiden rakentelua varten.

NÄHDÄÄN!