tiistai 30. kesäkuuta 2020

Nukkis-Ystävien näyttely jatkuu 31.8 saakka!


Korona oli lopettaa Nukkis-Ystävien "Omenapuun alla" -juhlanäyttelyn alkuunsa. Näyttely sai kuitenkin lisäaikaa 3.6-31.8.2020, ja on vielä kaksi kuukautta aikaa tutustua näyttelyyn. Jos siis liikut Jyväskylän seudulla kesäaikaan, piipahda katsomassa! Näyttely on aulagalleriassa jonne on maksuton sisäänpääsy.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Koronakerhoilua kesähelteellä 15.6

 
Eilen pääsimme viimein kerhoilemaan pitkän koronapaussin jälkeen. Sää oli niin kaunis, että kokoonnuimme pihalla pihlajan varjossa.


Oli aihetta juhlia ja avata kuohuviini! Kilistelimme elämälle ja näyttelyn avajaisista jääneet herkkupussit teki kauppansa. No, jäi niitä vielä seuraavaankiin kertaan.


Kyllä me illan aikana mineiltiinkin. Teemana oli ajankohtainen korona-peli.


Inspiraatio ja ohjeet illan aiheeseen tulivat Leealta.


Reikien poraamisessa oli omat haasteensa.


Melkein valmista tuli! Nappuloiden teko jäi monella kotiin.


Ensimmäinen peli valmiina.

Juhannusruusut olivat jo kukassa. Kerhon syyskausi starttaa elokuussa, ja aiheena on perinteisesti kukkaset. Päivämäärät selviää myöhemmin.