Näytetään tekstit, joissa on tunniste swap. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste swap. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulukuu - Himmeli, jouluswap



Himmelit koristivat monen nukkekotia tänä jouluna. Viime kerhokerralla askartelimme himmeleitä. Himmelin teko oli hauskaa, jouluista puuhaa. Ruohon korret olivat kyllin ohuita himmelin tekoon, lisäksi piti olla ohuen ohut neula langan pujottamiseen. Pidemmät korret olivat 2,5 cm ja lyhyet 1 cm.  Väritön kynsilakka on oiva apuväline, jos korsi rikkoutuu ja tarvitset ”liimaa” paikkaamiseen. Tässä YouTube-videossa perusohje himmelin tekoon.
Jouluisia ihania swap-lahjoja

Vuoden aikana olemme taas oppineet antoisista askarteluhetkistä ja nauttineet mukavasta harrastusseurasta. Kiitos kaikille.
Tapaamme su 26.1.2014 Tiffany-töiden merkeissä. 
Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta 2014!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukuu - Tähtien tuiketta

Nukkekotikerhon tontut kokoontuivat tänään pikkujouluilemaan paperitähtien ja kahvipurkkien merkeissä.  Tähti osoittautui yksinkertaisesta muodostaan huolimatta suhteellisen haastavaksi, mutta selvisimme haasteesta kunnialla! 


Swappikin järjestettiin jouluhengessä - alla sen runsasta satoa. 






Salaperäistä joulunodotusta kaikille...! 

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syyskuun kerho - rahit - syysswappi

Viime sunnuntaina Nukkis-Ystävät kokoontuivat  askartelemaan raheja.
 Ohje löytyy DollsHouse and Miniature Scene-lehden syyskuun numerosta 207/2011.
Swappeja vaihdettiin...
...ja talokauppojakin tehtiin.
Kuvassa hymyilevät talon uusi omistaja Ritva ja 'talonkuljetus avustaja' Pirjo.

Oli taas kiva kerhokerta. 
Kaikki taisivat saada ainakin yhden rahin valmiiksi asti.
Ensi kerralla  kokeillaan  tuohen punontaa.